torstai 21. syyskuuta 2017

Syysloma = Syyslomaleiri

Heippa!

Kohta se on - SYYSLOMA!

Mikä tarkoittaa sitä, että meillä alkaa syyslomaleiri.
 Tämä viikko onkin mennyt aivan into pinkeänä suunnitelmia tehden 
ja uusia ajatuksia satelee jatkuvasti! 

Meillä on tänä vuonna leiripaikkana aivan upea Tuomirannan leirikeskus ja tämä antaa meille mielettömät mahdollisuudet toteuttaa toimintaa.

Jokojokojoko päästään touhuilemaan?!

Luvassa on paljon luonnonläheistä ulkoilua - tutustumme ympäröivään luontoon leikkien, pelien ja tehtävien avulla. On luvassa metsäbingoa, aarrekarttoja, visoja ja tietysti vietämme aikaa nuotiolla tikkupullien, lettujen ja suolaisten herkkujen merkeissä. 

Sisällä meillä on hieno keittiö ja paljon tasoja, missä teemme päivittäin yhdessä lounaan ja suolaisen tai makean välipalan/jälkkärin. 
Luvassa on teitysti myös monipuolista askartelua ja leirin päätteeksi BILEET!





Leirille tulee myös vieraileva tähti, mutta siitä ei vielä sen enempää. Paljastan vain, että olen melkoisen varma ettei kovin moni lapsi ole päässyt tällaista kokeilemaan ennen! ;) 

Joten summasummarum, pistäkäähän ilmottautuen soittamalla tai sähköpostitse 
ÄN-YY-TEE NYT!


perjantai 15. syyskuuta 2017

Luontoretkeilyä ja koiruuksia


Tervehdys!

Tämä viikko ollaan lasten kanssa vietetty luonnossa ihmetellen.
Olemme tehneet pieniä retkiä koulujen ympäristössä. Ollaan kerätty kiviä, käpyjä ja havunneulasia askartelua varten. 

Olemme myös keränneet lapsia itseään kiinnostavia asioita ja materiaaleja, joita lapset haluaisivat tutkailla erityisen läheltä. 
Kerhoissa mukana ovat olleet kahdeksankertaiseksi kohteen suurentavat luupit.






Naavaa lähietäisyydeltä

Tämä osoittautuikin erittäin mielenkiintoiseksi ja mukavaksi hommaksi. Ei meinannut ohjaajatkaan malttaa lopettaa tutkailua.

Kilpijärven kerhon ihmettelyä

Soinlahden kerhoon otin retkeilemään mukaan minun koirani, Siran. 
Oli meillä lystiä!



Kaikenkaikkiaan viikko on ollut uusia kokemuksia täynnä, olemme saaneet ihmetellä, kummastella ja pohtia yhdessä luontoa ja sitä, mitä kaikkea sillä on meille tarjottavaa.


tiistai 12. syyskuuta 2017

Materiaalit ja pinnat made by luonto ja ihminen

Hepskukkuu!

Viime viikko hujahtikin nopeaan! Kerhoissa pohdiskeltiin yhdessä ja erikseen erilaisia pintoja, materiaaleja ja värejä. Miten luonto ja ihminen yhteistyössä muokkaa materiaaleja, miten luonto on niin monimuotoinen ja koettiin monta "ahaa- elämystä", kun alettiin tarkemmin miettimään mitenkäs se luonto voikaan niin moneen asiaan vaikuttaa. 

Kerhoissa teimme tehtävän, jossa tallensimme paperille ihmisen tekemiä pintoja ja materiaaleja ja vertailimme niitä luonnon matskujen kanssa. Kerhoissa syntyi ajatuksia, joita ohjaajatkaan eivät osanneet edes ajatella ja sitten pistettiinkin viisaat päät yhteen ja ruvettiin tuumailemaan oikein kunnolla. 

Onkohan tää tiilen väri ihmisen tekemä vai onko tää luonnostaan punanen?





Torstaina saimme kunnian käydä istuttamassa tulevaisuuden kuusi Kangaslammen koululle Topi-ohjaajan kanssa. Kuusen istutus olikin melkoisen juhlallinen hetki ja vautsivau ihan lehteenkin päästiin!


Lisää tämmöisiä!



Lauantaina olimmekin sitten Iisalmen liikuntahallilla perheiden parhaaksi- ennen, tänään ja huomenna tapahtumassa. 


Meidän pisteellä oli mahdollisuus perheen yhteiseen askarteluun ja yhdessä tehtävään kasvomaalaukseen. Samalla jaoimme tietoa 4H:sta, 4H-yrittäjistä ja meidän kerhoista. Porukkaa kävi askartelemassa ja pyörähtämässä oikein mukavasti, KIITOS! Meillä ainakin Topi-ohjaajan ja Topi-nallen kanssa oli huisin mukavaa! Ja olihan siellä nyt ihan mahtavia ständejä, kiitos myös kaikille muillekkin tapahtumaan osaa ottaneille. 


Tällä viikolla kerhoissa jatkuu luonto-teema luontoretkien ja askartelumateriaalien keräämisen merkeissä, joista kirjoittelen tänne lisää! :) 




maanantai 4. syyskuuta 2017

Pillimaalaus

Heissan!


Edeltävällä viikolla (vko35) kerhoissa taiteiltiin syksyisiä "mustepuita", eli laveerattiin, maalattiin pilleillä ja vanupuikoilla.

Partalan 4H-kerhon taiteilijat
Tämä maalaustekniikka olikin suurimmalle osalle aivan uusi juttu ja se kiinnosti niin tyttöjä kuin poikiakin. Joitain jopa niin paljon, että maalausta ei olisi malttanut lopettaa ei sitten millään. 


Sourunsalon kerhon tytöt



Soinlahden 4H-kerhon taidetta  





Vaan tuli näistä ihan mielettömän hienoja!

Suosittelen tekemään näitä kotonakin, niin lapset kuin aikuisetkin. Hieman mielikuvitusta käyttämällä näistä saa aivan upeita tauluja ja tehdessä on varmasti hauskaa!

Tarvikkeiksi et tarvitse muuta kuin paperia, vesivärit, pensselin, pillin ja vanupuikon. Laveerausliidut jos kotoa löytyy niin sehän on vain plussaa, mutta taustanhan nyt voi tehdä ihan miten itse haluaa ja parhaakseen näkee.





" tuulen viemää "




Viikkoon on sisältynyt myös paljon pelejä ja leikkejä, niin sisällä kuin ulkonakin hääräten.

Se olisi tämä viikko pulkassa ja ensi viikolla aivan uudet kujeet - mm. erilaisiin pintoihin ja materiaaleihin tutustumista TOP-tehtävien avulla ja paljon muuta!

- Jenni